|
Millainen laituri? Yleistä tietoa laitureista, niiden suunnittelusta ja oikean tuotteen valinnasta Olosuhteet
Suomen olosuhteissa erityyppiset laiturit ovat alttiina monille tekijöille. Näistä talviolosuhteet ja vedenkorkeuden vaihtelu ovat merkittävimmät. Huomioon pitää ottaa myös paikan tuulisuusolosuhteet. Jokainen ranta on erilainen eikä tarkoita aina että merellä tuulee aina tai että järvellä on suojaisaa. Voi olla myös päinvastoin. Jäiden liikkuminen ja korkeuden vaihtelu yleensä vaurioittavat laitureita. Avonaisilla paikoilla kelluvat laiturit joudutaan siirtämään talven ajaksi pois tai suojaamaan ne maapenkereillä. Jään korkeuden vaihtelu on erittäin hankala kiinteille rakenteille ja yleensä vaurioittaa niitä, kelluvat laiturit sen sijaan menestyvät hyvin vastaavissa olosuhteissa. Tämä edellyttää että kelluvan laiturin ponttonit kestävät jäissä olon. Veneily- ja uimakauden aikana tapahtuva veden korkeuden vaihtelu aiheuttaa haittaa kiinteiden laitureiden käytölle, kun kelluvat laiturit ovat aina samalla korkeudella vedenpintaan nähden. Avonaisissa ja aallokolle alttiina olevissa paikoissa kelluvan laiturin valinnassa vaaditaan erityistä huolellisuutta. Vaikeimmissa olosuhteissa kelluvat laiturit eivät sovellu lainkaan, jollei niitä suojata maapenkereellä. Hieman helpommissa olosuhteissa voi soveltua raskaat aallonvaimennin ponttonit. Nämä vaativat kohteet yleensä tarvitsevat tapauskohtaisia suunnitelmia ja laskelmia sekä erityyppisiä hoitotoimenpiteitä. Laiturin valinta
Kelluvia laitureita on useita eri tyyppisiä ja erilaisilla ominaisuuksilla, näitä voivat olla mm. kevyt rakenne, helppo siirrettävyys, suuri kantavuus, raskas omapaino, erilaiset varustelu mahdollisuudet, kannen korkeus ym. Laiturin hankinnassa kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen olosuhteiden ja käyttötarkoituksen kartoittamiseksi. Tämän jälkeen on helppo pyytää tarkoituksenmukaisesta laiturista tarjousta. Laakson laiturit tarjoavat suunnittelupalvelua niin isoille venesatamakokonaisuuksille kuin pienempiinkin tarpeisiin. Laiturin paikka
Laiturin sijaintipaikka ja ympäristö asettaa tiettyjä vaatimuksia. Mikäli laiturin sijainti on saaressa, kelluva laituri on helppo hinata asennuspaikalle. Kiinteiden laitureiden rakennustarvikkeet joudutaan viemään talvella jään päällä tai kesäaikaan proomulla. Pohjan laatu ja vesisyvyys asettaa vaatimuksia kiinteiden laitureiden perustamiselle. Pohjan laadulla ei ole juurikaan kelluvaan laituriin ratkaisevaa merkitystä. Kovin matalissa rannoissa joudutaan ponttonin valintaan kiinnittämään huomiota. Käyttötarkoitus
Ennen laiturin valintaa on käyttötarkoitus määriteltävä tarkasti. Laitureilla on erilaisia vaatimuksia sen käyttötarkoituksen mukaan. Pelkkään uimalaituriin ei yleensä tule ankkuroinnille suuria vaatimuksia. Kun laituriin kiinnitetään veneitä, täytyy ankkurointi suorittaa riittävän järeänä. Tungoskuormat asettavat laiturin kantavuudelle vaatimuksia. Yhteenveto
Yleensä kelluvat laiturit soveltuvat parhaiten Suomen olosuhteisiin ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kelluvan laiturin täytyy kuitenkin olla riittävän kookas, että se ei olisi kiikkerä. Pelkästään ponttonien kantavuuden kasvattaminen ei juurikaan paranna laiturin vakavuutta, vakavuus paranee laiturin kokoa ja painoa kasvattamalla.

|